Pieni Laao Laaooo

Bussista ulos ja seinättömään kimppakyytiautoon. Ensin pieni poika kadun varressa ampuu harmittoman
vähän vettä niskaan vesipyssystä. Hetken päästä selkään lävähtää vihreäksi värjätyllä vedellä täytetty vesi-ilmapallo. Matkan aikana vettä lentää päälle vielä useista puutarhaletkuista, vesipyssyistä ja jopa kukkaruukuista. Hetken kuluttua pysähdymme hostellin eteen, missä osa matkalaisista hyppää pois kyydistä. Noin viiden minuutin pysähdyksen aikana, istuessamme voimattomina auton kyydissä 21 tunnin matkustamisen jälkeen, niskaamme heitetään vielä useampi litra vettä. Tervetuloa Laosiin. Käynnissä on uusi vuosi a.k.a kansallinen vesisota.

Hanoista meidät haettiin hostellilta neljän aikaan päivällä. Oli kyllä mielenkiintoinen "pick up service". Skootteriherra vain totesi "follow me" ja lähti ajelemaan Hanoin ruuhkaisille kaduille. Yritimme rinkat selässä rientää perässä ja seurata minne herra skoottereillaan sujahtelee. Yhdessä vaiheessa kadotimme hänet ja käännyimme väärään suuntaan, mutta lopulta löytyi reitti perille. Odottelimme erään hostellin edessä muiden matkalaisten kanssa kyytiä saapuvaksi, mikä sitten tulikin reilu tunti myöhemmin. Matkasimme linja-autoasemalle, missä jälleen odottelimme reilun tunnin ennen varsinaisiin busseihin siirtymistä. Busseihin mentäessä odottikin yllätys, kun meidät laitettiin eri busseihin. Puhelimesta oli akku lopussa ja toivottiin vain, että löydetään jotenkin jälleen toisemme Laosin puolella.

Aamukuudelta saavuimme rajalle, missä jälleen oli noin tunti odottelua ennen rajan aukeamista. Rajamuodollisuudet sujuivat ongelmitta, joskaan ei nopeasti. Kuukauden viisumi Laosiin irtosi hintaan $37. Viisumin hinta riippuu kansallisuudesta, sillä eri mailla on erilaiset sopimukset Laosin kanssa. Yritimme jo Hanoissa hankkia viisumeita etukäteen Laosin suurlähetystöstä, koska emme tienneet minkä rajan läpi kuljemme Laosiin (kaikilta rajoilta ei saa viisumeita), mutta tuleva uusi vuosi hieman sekoitti järjestelyjä. Namphaon rajalta viisumin hankinta kuitenkin onnistui ja matka jatkui. Rajan jälkeen matkaa Vientianen linja-autoasemalle oli vielä noin seitsemän tuntia. Matkasta teki epämukavan suunnaton kuumuus sekä se, että emme pysähtyneet kertaakaan eikä minulla ollut lainkaan vettä. Kaikki vedet oli pakattu Hanoissa yhteen reppuun, mutta se reppu matkasi nyt toisessa linja-autossa. Ensivaikutelma Laosista oli hyvin miellyttävä. Bussin ikkunasta näkyi korkeita ruoho- ja puupeitteisiä vuoria sekä kauniita laaksoja, liikenne oli rauhallisempaa kuin Vietnamissa ja liikennettä oli muutenkin vähemmän. Vientianen linja-autoasemalla tapasimme jälleen ja vesi ei ole kyllä ikinä maistunut yhtä hyvältä! Linkkuasemalla hyppäsimme muutamien muiden reppureissaajien kanssa katettuun avolavataksiin ja meidät vietiin kaupungin pohjoispuolelle, missä vaihdoimme toiseen samanlaiseen autoon suuntanamme Vang Vieng.

Autossa oli lisäksemme kuusi paikallista henkilöä. Meitä katseltiin hieman huvittuneina, kun olimme aiemman autokyydin jäljiltä aivan vedestä valuvia sekä varmasti myös hieman nuhjuisen oloisia 21 tunnin matkustamisen jälkeen. Tavaramme olivat myös märkiä, koska rinkoissa ei ollut sadesuojia päällä vedenheittelyn alkaessa. Onneksi kaikki elektroniikka oli pysynyt kuivana. Autokyyti Vang Viengiin kesti viisi tuntia. Kyydissä ollut nuoriso jäi pois jo parin tunnin jälkeen ja jatkoimme matkaa paikallisen herran ja hänen pienen tyttärensä kanssa. Mies yritti monta kertaa kovasti jutella, mutta yhteisen kielen puuttuminen yleensä hieman hillitsi keskustelua. Miehen vaimo ja kaksi lasta tulivat kyytiin ruokasäkkeineen puolen välin jälkeen. Mies esitteli innoissaan meille eräässä kanasäkissä ollutta eläintä ("tun"), joka muistutti marsua, mutta varmuutta lajista ei ole. Matkalla tuli vielä pysähdyksiä, kun pikkutyttö alkoi voida pahoin. Ei sinänsä mikään ihme, kun kolmenkympin alueella ajeltiin mutkatiellä pimeässä toisinaan seitsemääkymppiä. Saavuimme kuitenkin ehjinä perille ja löysimme edullisen majapaikan.

Vang Viengiin tulimme oikeastaan yhdestä syystä, mikä lienee tilanne hyvin monen tänne saapuvan kohdalla. Vang Vieng on nimittäin Laosin suosituin tubing-paikka. Tubing-sana tulee englanninkielisestä tube-sanasta, mikä tarkoittaa traktorin sisäkumia. Ideana on, että vuokraamosta vuokrataan rengas hintaa 55.000 KIP + 60.000 KIP pantti renkaasta. Tämän jälkeen auto kuljettaa renkaat ja ihmiset joen yläjuoksulle, mistä sitten  omaa tahtia valutaan virran mukana takaisin keskustaan. Aivan kuivin suin ei joella tarvitse olla, sillä joen varteen on rakennettu reilu parikymmentä baaria, joissa voi käydä tankkaamassa. Tarjolla on bissen, drinkkien ja booliämpäreiden lisäksi muun muassa laolaista "Lao Lao" -viskiä, jota itsekin pääsimme maistamaan. Nimi on hieman harhaanjohtava, sillä tuote ei ole viskiä nähnytkään vaan maku ja valmistustapa ovat lähempänä perinteistä viinaa. Mikäli haluaa poiketa jossain jokivarren baarissa, täytyy vain vinkata henkilökunnalle ja baarista heitetään köysi veteen, jonka avulla pääsee hilautumaan rantaan.

Tubing oli järjettömän leppoisaa ja rentouttavaa touhua varsinkin näin kuivankauden aikaan, sillä veden virtaus on erittäin heikko ja kolmen kilometrin matka takaisin keskustaan kestää ilman pysähdyksiä reilu kolme tuntia. Parhaillaan sadekauden loppupuolella reitin voi kuulemma kulkea tunnissa. Toisinaan rengas tai takamus jäi kivikkoon kiinni, joten välillä piti myös hieman räpiköidä. Huomaa kyllä olevansa poissa koto-Suomen arkirutiineista kun melominenkin tuntuu työltä. Joen varren baareihin on rakennettu myös erinäisiä betonisia liukumäkiä sekä köysikeinuja, mistä voi heittäytyä veteen. Toisinaan ihmetytti kyllä ihmisten uhmapäisyys, kun keinuista heittäydyttiin veteen, joka ylettyi vain polveen asti. Pari päivää ennen Vang Viengiin saapumistamme oli majatalomme omistajan mukaan joku poika katkaissut niskansa ja menettänyt henkensä laskettuaan yhdestä liukumäestä. Vuosittain tubingin yhteydessä kuolee muutama ihminen, mutta näissä tapauksissa on yleensä mukana runsas alkoholin käyttö. Järki kannattaa siis pitää myös joella mukana vaikka virvokkeita onkin tarjolla. Itse pysähdyimme ensimmäisenä päivänä vain kahdessa ravintelissa ja silti hukkaussaldo oli yhdet aurinkolasit ja yksi buffi: molemmat pysyivät tallella ensimmäisen viisi tuntia ja hukkuivat noin viisi minuuttia ennen rantaan pääsyä. Ennen toista tubing-päivää piti ostaa uudet lasit katukaupasta ja kans kun nekin sitten putosivat veteen juuri kun oli monen tunnin vedessä lillumisen päätteeksi hilautumassa rantaa kohden. Ei siis kannata ottaa mukaan mitään, mitä ei ole vara hukata. Kamerat onneksi säilyivät ehjinä ja turvassa.

Vang Viengissä on runsaasti internetkahviloita, sämpyläkojuja sekä löhöilybaareja, jotka yhä edelleen kymmenen vuotta sarjan päättymisen jälkeen näyttävät non-stoppina Frendejä. Brittinuoria näkee kaduilla enemmän kuin paikallisia (kaupungin väkiluku n. 30.000) ja matkailijoista suurin osa on iältään 20-25+. Lapsiperheitä ja vanhemman ikäpolven matkailijoitakin kuitenkin näkyi jonkin verran. Vang Viengissä ei ole vapaudenpatsaita tai louvreja, vaan tekeminen painottuu lähinnä tubingiin, syömiseen ja juomiseen. Mikäli siis haluaa matkalla kokea runsaasti kulttuuria ja nauttia rauhassa viinilasillista, tänne ei kannata suunnata. Maisemat Vang Viengissä ovat kuitenkin erittäin kauniit, sillä kaupunki sijaitsee vehreiden vuorien juurella. Ensimmäisenä iltana paikallinen pikkupoika halusi ottaa meistä valokuvan ja nauroi makeasti kuvan oton jälkeen, kun saattaa olla, että tuli vähän irvistettyä.

Laolainen uusi vuosi oli kokemus itsessään. Alun perin oltiin aikeissa mennä Luang Prabangiin uudeksi vuodeksi, koska siellä juhlinta on kuulemma suurinta. Ei kuitenkaan saatu sieltä ennakkoon järjestettyä majapaikkaa, koska kaikki paikat olivat täynnä ja päädyimme tulemaan Vang Viengiin. Ehkä hyvä niin, koska täälläkin vedenheittelyä oli aivan tarpeeksi. Veden heittelyyn on yhdistetty myös talkkivesiseoksen hierominen toisten kasvoihin tai seoksen kaataminen vaatteiden alle. Tuntuu miellyttävältä kun kuivahtaa iholle.. :D Kenelläkään ei todellakaan ole mahdollisuuksia kävellä kaduilla kuivin vaattein. Myöskään skootterikuskit tai autoilijat eivät säästy vesisuihkuilta. Kannattaa siis pitää ikkunat kiinni. Uusi vuosi määräytyy buddhalaisen kalenterin mukaan ja sijoittuu vuoden kuumimpaan ajankohtaan, huhtikuun puoliväliin. Juhlintaa kestää yleensä neljästä seitsemään päivään. Hostellimme uusiseelantilainen omistaja manaili koko viiden päivän ajan uuden vuoden mukanaan tuomaa laolaisten lapsellisuutta. Vettä valutetaan tuntitolkulla pihoissa seisoviin saaveihin, mistä sitä heitetään ohikulkijoiden päälle. Parina päivänä vessat eivät vetäneet eivätkä suihkut toimineet, kun vettä ei yksinkertaisesti enää ollut. Parin päivän jälkeen Vang Viengissä käännettiin vedenpaineet alhaisiksi aina aamu- ja iltapäivän ajaksi, ettei vettä voitu valuttaa yhtä paljon.

Uuden vuoden hulinoiden jälkeen oli meidänkin aika siirtyä seuraavaan paikkaan. Ennen Luang Prabangiin matkustamista poikkeamme vielä Phonsavanissa, minne matka Vang Viengistä kestää kuutisen tuntia.

PS. Vietnam-kuvia lisätty vihdoin kuvakansioon. Laos kuvat tulossa, kunhan jaksaa latailla (:

Hanoi rocks!

Otsikkohan on tottakai jälleen Hanzon käsialaa. Pakotti jo kuukausi sitten Paissa lupaamaan, että tämä otsikko nähdään Hanoin kohdalla, joten tässä se nyt vihdoin on.

Hellurei ja hellät pakarat! On saatu taas tovi bussissa matkustaa ennenkuin pääsimme Vietnamin pääkaupunkiin Hanoihin Hoi Anista. Ensimmäinen pätkä oli normaalilla bussilla Huehen noin kolme-neljä tuntia, jonka jälkeen piti odotella tunnin verran tulevan yön rattoa, yöbussia. Siinäkin välissä joku "ystävällinen" setä kerkesi tulla kauppaamaan perheensä (-niin varmaan) hotellia ja oli muuten sitkeä kaveri. Kaverin hihasta tuli ässiä toinen toisensa perään: hotelli on halpa, aamupala kuuluu hintaan, ilmainen kyyditys, saa käydä katsomassa eikä ole pakko päättää heti, bussi pysähtyy hänen antamansa kartan ulkopuolella mutta onneksi hotelli on lähellä kartan rajaa jne. Ankaran pommituksen päätteeksi kieltäydyimme, sillä meillähän oli jo halvempi hostelli varattu. Kartan pidimme kuitenkin, sillä siinä oli jokin kävelyreitti, jonka voisimme myöhemmin tehdä.

Yöbussissa päästiinkin ihan eturivin pedeille. Pedeissähän ei mitään vikaa ollut mutta paikoissa noin yleensä, koska bussin tuulilasista heijasteli vastaantulevien valot, tööttäily kuului kovempaa, kuskin tupakointi toi tuoksuja ja kuski oli myös puhelimessakin suhteellisen usein. Tarpeeksi väsyneenä uni kuitenkin tulee jossain vaiheessa, tässä tapauksessa ehkä kolme tuntia ennen Hanoita, noin kolmen aikaan yöllä. Perillä oltiin joskus seitsemän aikoihin aamulla ja takana oli yhteensä noin 16 tuntia busseilua. Oli hämmentevää olla taas isossa kaupungissa, sillä skootterien määrä oli jälleen uskomaton.

Bussi pysähtyi firman toimistolle, joka kyllä oli jopa myyjäsedän kartalla. Nappasimme mukaamme kartan toimistolta ja lähdimme suunnistamaan kohti majoituspaikkaamme, jonka piti olla ihan lähellä. Tuoreemman kartan avulla eksyimme kuitenkin hiukan. Sen mukaan meidän olisi pitänyt ylittää erittäin hyvin liikenneity nelikaistainen tie, jonka ylittäminen olisi jalkaisin ollut lähes varma itsemurha. Päädyimme rautatiesillalle ja totesimme, että täältä pääsisi yli, mutta vastaamme tuli satoja skoottereita jatkuvalla syötöllä radan vierusta pitkin ja meidän lähes olematon kävelykoroke kulki vastavirtaan. Vertailimme karttojamme, toisessa ei tätä siltaa edes näkynyt ja lisäksi sumun vuoksi emme nähneet edes sillan toista päätä, joten päätimme palata takaisin toimistolle. Palasimme suoraan lähtöpisteeseen ja saimme selville, että toimiston kartassa toimisto on sijoitettu väärälle puolelle nelikaistaista tietä! Olihan kartan siinä kohdassa enemmän tilaa kirjoittaa toimiston nimi, mutta kartta vain oli hiukan harhaanjohtava. Onneksi mukanamme ollut opaskirja sisälsi myös yhden kartan ja siitä oli oikeasti apua, koska siihen oli merkattu jopa katujen nimet. Kolme kertaa oikealle ensimmäisestä vastaan tulevasta risteyksestä ja olimme perillä.

Hostellistamme voimme sanoa sen, että se oli halpa - neljä euroa yöltä/henkilö. Sijainti oli myös mahtava, koska se oli vanhan kaupungin reunalla. Aamiainen kuului myös tuohon neljän euron hintaan, olkoonkin että se oli vain leipä, lisukkeita, munakas ja juoma mutta hyvin sillä sai aina päivänsä käyntiin. Vietimme hostellissa yhteensä viisi yötä, joka on riittävän pitkä aika paljastamaan hostellin huonot puolet. Paikka oli aivan todella kostea. Jos huoneen ovea piti kiinni useamman tunnin oli huoneen ilma aivan todella tunkkainen. Lisäksi katoissa ja ovenpielissä oli näkyvissä hometta eikä huoneessa voinut kuivattaa mitään, koska jos lahkeet olivat märät, oli housut kauttaaltaan yhtä kosteat seuraavana päivänä eikä toinenkaan päivä kuivatusta todellakaan auttanut mitään. Kaikki suojaamattomat vaatteet repussa olivat myös kosteita ja tunkkaisen tuoksuisia. Eräänä päivänä WC:n lattialla vastaan tuli kastemato ja katosta valui vettä, todennäköisesti yläkerran huoneen vessasta, kastellen wc-paperin käyttökelvottomaksi. Ei siis ihme, että paikka vähän kostealta tuntuikin jos putket vuotavat minne sattuu. Onneksi olimme välillä pois Hanoista ja homekolostamme, sillä väliin mahtui Ha Long Bay -risteily, josta lisää myöhemmin.

Hostellin hyvänä puolena hinnan ja sijainnin lisäksi voidaan pitää myös henkilökuntaa. He vaikuttivat todella nuorilta, mutta olivat erittäin ystävällisiä ja auttavaisia, osa ainakin. Joku ei osannut englantia ja toinen pelasi asiakkaiden käyttöön tarkoitetulla tietokoneella jatkuvasti, kytäten sähköpostejaan lukevan selän takana taas omaa vuoroaan. Henkilökunta osasi jopa murtautua huoneeseemme hukattuaan avaimemme. Vierestä oli mukava seurata, kun kaksi poikaa koittaa päästä lukitusta ovesta sisään korteilla ja metalliviivaimella, mutta turhaan. Vara-avaintahan ei siis ollut missään koko talossa. Huoneemme ikkuna oli lopullinen ratkaisu pieneen pulmaamme, vaikka senkin avaaminen kesti ainakin 15 minuuttia, mutta lopulta ikkuna saatiin auki ilman materiaalivahinkoja. Avain vaan ei ollut huoneen sisälläkään, kuten henkilökunta oletti, vaan työkalupakissa, jota he olivat käyttäneet, kun olivat käyneet korjaamassa vessassa roikkuvan tuulettimen. Kaikkea sattuu ja tapahtuu. Olisimme myös voineet säästää vähän budjettiamme, sillä henkilökunta unohti laskuttaa meiltä kaksi yötä ja useamman vesipullon, mutta eihän suomalainen rehellisyys antanut niin tapahtua niinkin mukavalle henkilökunnalle.

Pysyttelimme Hanoin vierailumme ajan hyvin pitkälti vanhan kaupungin alueella - Hanoin sydämessä siis. Alue on täynnä kapeita katuja, joilla kaksi autoa hädintuskin mahtuvat vierekkäin kulkemaan, pieniä kujia, jotka kätkevät sivuilleen kauppoja, joista paikalliset saavat hankittua päivittäiset tavaransa. Sähköjohdot kulkevat talosta taloon matalalla katujen yllä ja skoottereiden lisäksi kaduilla kuljetaan jaloin ja cycloilla eli polkupyöräriksoilla, joita pääsääntöisesti käyttää enää turistit. Jalkakäytävät ovat täynnä skoottereita tai toimivat ravintoloiden terasseina tai kaupan lisätilana, joten ihmisten on kuljettava liikenteen seassa, mikä osaltaan lisää tööttäilyn älytöntä ylikäyttöä. Pienen matkan päässä vanhasta kaupungista on myös ranskalaiskortteli, jossa on paljon isoja ja koristeellisia kolonialismin aikaisia rakennuksia, jotka nyt toimivat ulkonäköönsä sopivien merkkituotteiden kauppoina. Ranska on jättänyt kaupunkiin myös kahvilakulttuurin ja katujen varsissa onkin runsaasti pieniä leipomoita ja idyllisiä kahviloita, joista saa patonkeja, herkullisia leivoksia sekä indonesialaisen sivettikissakahvin kopiota. On se kyllä kumma kun kakkakahvistakin pitää tehdä piraattiversioita.

Vaikka keli ei suosinutkaan Hanoissa, kerkesimme kokea paljon, joskus jopa Goretex-takit päällä. Nähtävyyksiä emme liiemmin taaskaan metsästäneet vaan seikkailimme ja katselimme ja kuuntelimme ihmisten elämää. Toki kävimme Hoan Kiem -järvellä sijaitsevalla Ngoc Son -temppelillä (pääsymaksu 10.000 VND), joka siltoineen olisi paremmalla säällä ollut varsin kuvauksellinen. Temppelissä oli myös balsamoitu suuri kilpikonna. Tarun mukaan vastaavanlaiset otukset asuvat vieläkin kaupungin keskellä olevassa järvessä. Epäilemme sitä kuitenkin, koska järvi oli kauttaaltaan paksun vihreän levän/mönjän peitossa ja rannassa saattoi nähdä kalojen kelluvan väärinpäin varsin elottomina. Ho Chi Minhin mausoleumia harkitsimme, kuten myös vesinukketeatteria, mutta valitettavasti aikamme Hanoissa ei niihin tällä kertaa riittänyt. Jääpähän jotain vielä seuraavallekin kerralle, sillä tämä on suurkaupungeista ollut tähän asti miellyttävimmän tuntuinen.

Postikortteja ovat monet kaipailleet ja Hanoista saatiinkin pari matkaan. Löysimme paikallisen postin, joka kuitenkin tarkoitti pientä kioskimaista rakennelmaa, josta sai ostettua ainoastaan turistikortteja ja postimerkkejä. Laitoimme myös yhden pienoisen paketin matkaan ja sen lähettäminen olikin työn ja tuskan takana. Postistahan sitä ei suinkaan saanut lähtemään, vaan "postitoimisto"täti ohjasi meidät
kulman taakse johonkin kuljetusfirmaan, josta sai ostettua suuremman kirjekuoren ja maksettua postimaksun. Ennen paketin lähettämistä oli kuitenkin edessä suurempi paperisota kuin ystävämme Kelan kanssa ja hetken ajan harkitsikin jo luovuttamista. Paketin lähettämistä varten piti täytellä viisi erinäistä paperia, joissa kyseltiin moneen otteeseen lähettäjää ja paketin saajaa, passinumeroa, ammattia sekä paketin sisältöä. Useaan kertaan piti myös vakuuttaa, ettei ole lähettelemässä kiellettyjä aineita tai harkitse jotenkin muuten paheellista toimintaa. Vieressä samaisia papereita täytellyt kalifornialaispariskunta myös tuskaili paperisodan kanssa. He harjoittavat maahantuontia USAssa ja olivat Vietnamissa etsimässä uusia tuotteita. Ei käynyt kateeksi heidän paperimääräänsä, koska he olivat lähettämässä useampaa pakettia ja täytettävää oli sitä mukaa enempi. Pariskunnan kanssa juteltiin hetki Pohjois-Thaimaasta sekä Hanoista ja he suosittelivat Hanoin vesinukketeatterissa käyntiä, mikä tällä erää jäi kyllä tosiaan sitten väliin.

Ruoka Hanoissa, kuten koko Vietnamissakin oli hyvää, siltä osin mitä maistelimme. Sammakot ja muut erikoisuudet jäivät väliin, mutta perus lihasta tai kasviksista valmistetut ateriat kyllä maistuivat suomalaiseen makuun tottuneille. Mausteiden käyttö on täällä pysynyt hanskassa, eikä todella tulisia ruokalajeja - ainakaan meidän - kohdalle sattunut. Etelä-Vietnamissa  chilisiä ruokia tuli kyllä jonkin verran enemmän vastaan. Vietnamilaista pikaruokaa "pho"ta eli nuudelikeittoa saa lähes joka paikasta, mutta ilman pöydän maustekoria se ei juurikaan millekään maistunut. Vietnamissa pärjää jo pitkälle kun opettelee kaksi sanaa PHO ja COM. Pelkistettynä pho:ta tilaamalla saa nuudelia ja comia tilaamalla riisiä. Näillä sanoilla varustettuja kylttejä näkyy joka kulmassa, joten nälkä ei pääse yllättämään. Tietyt kala-annokset taas olivat mielenkiintoisia, sillä kala oli ilmeisesti suikaloitu pieniksi pötköiksi ja (uppo)paistettu, jolloin annos oli allekirjoittaneiden mielestä esteettisempi ja helpompi syödä kuin kokonainen, vielä pään, evät ja pyrstön omistava annos.

Riisiä käytetään täälläkin todella paljon ja sitä saakin monessa muodossa eri ruokalajien lisukkeena lähes aina, joten kunnon keitettyä perunaa on saattanut jopa tulla pikkuisen ikävä kahden kuukauden aikana. Ruoan saa kuitenkin huuhdeltua alas matkamme tähänastisesti halvimman hintatason oluella, tuoremehulla tai pirtelöllä, joten alkeistason kulinaristin on helppo tuottaa itselleen hyviä ja edukkaita kokemuksia. Thaimaassa pienoisen addiktion aiheuttanut vesimelonipirtelö löysi Vietnamissa kovan vastustajan tuoreista passionhedelmistä puristetusta mehusta. Namia. Ja jos ei ihan hienoimmissa ravintoloissa käy niin Vietnamissa oppii myös -ainakin jotenkin- syömään puikoilla niin, ettei syödessä tule nälkä ja ruoka pysyy puikkojen välissä kuin haarukassa ikään. Tarkkaavaisena saa kuitenkin olla, sillä joissain paikoissa ei ole merkitty hintaa ruokalistaan, jolloin hintaan saattaa tulla hiukan turistilisää ja hinnasta on sitten paha lähteä jälkikäteen taistelemaan. Toisinkin päin saattaa käydä, eli niin, että laskusta puuttuu kokonaan pääruoat ja vain juomat laskutetaan, mutta emme antaneet tämänkään tapahtua, vaikka selvää säästöähän se olisi ollut. Eräässä paikassa selitimme kolme kertaa, että maksoimme vasta juomat ja henkilökunta vain toivotteli mukavaa illan jatkoa. Lopulta he ymmärsivät asian, mutta meidän lasku oli kateissa ja päädyimme luettelemaan kaikki ostamamme ruuat. On se kyllä kumma, kun aina saa olla tarkkana ettei joku ole jallittamassa ja viemässä viimeisiäkin rahoja, mutta täällä piti pitää huolta, että sai varmasti maksaa.

Vaikka blogin otsikko olikin ennenaikojaan päätetty voi silti sanoa, että otsikko on täysin paikkansapitävä. Muurahaiskekomaisesta ruuhkaisuudestaan huolimatta Hanoi on silti miellyttävä ja ennen kaikkea mielenkiintoinen vierailukohde. Hanoi todellakin rocks.

Varasimme hostellimme kautta risteilyn Ha Long Baylle, joka karusti suomennettuna voisi olla laskeutuvan lohikäärmeen lahti. Halongin alueella vedestä kohoaa yli 3000 kalkkikivisaarta, mikä on näkynä saarien välissä risteillessä todella upea. Osa saarista muistuttaa eläimiä, kuten kilpikonnaa tai lohikäärmeen selkää, mutta kuuluisimmat ovat tappelevat kukot, jotka näyttävät vähän siltä mistä nimikin jo kertoo. Alueella on myös paljon luolia, joista suurimmasta on tehty suhteellisen näyttävä turistikohde värivaloineen ja luonnon muovaamien eläimen muotoisine dolomiittikivineen. Paikka olisi kyllä ollut kauniimpi normivaloilla valaistuna, koska värivalot aiheuttivat pienoisen discofiiliksen. Olimme vain kahden päivän ja yhden yön retkellä, mutta pitempikin olisi voinut olla hyvä vaihtoehto. Kahden päivän retkellä ehtii kyllä katselemaan lahtea ja sen aarteita, kuten myös tutustumaan kanssaristeilijöihin, joita meidän laivalla oli 12 meidän lisäksi, mutta alue on upea ja laiva on ihanteellinen paikka rentoutua näyttävissä maisemissa useammankin päivän ajan. Risteilyihin kuului ruokailut (ei juomia), oheistoimintaa
kuten edellä mainittu luola ja melontaa, joka oli suojaisassa poukamassa erittäin mukavaa ajanvietettä. Kunpa olisi vain ollut Mäppi opastamassa oikeaa tekniikkaa. Lisäksi tarjolla oli maksullisia mahdollisuuksia käydä veneilemässä saarten suojassa kelluvissa kalastajakylissä ja saarten kylkiin muodostuneissa luolissa, mutta niihin emme osallistuneet.

Alue on iso ja sinne mahtuu paljon yrittäjiä. Nytkin sesongin ulkopuolella satamassa odotti kymmeniä laivoja matkustajiaan ja toinen samanlainen määrä seilasi saaristossa, joten monet Vietnamissa vierailevat ihmiset todennäköisesti käyvätkin tarkastamassa Ha Long Bayn. Satamassa iski pienoinen ihmismäärä-
ahdistus, mutta onneksi laivalla oli lisäksemme vain se 12 henkilöä + henkilökunta. Muut matkustajat olivat myös kaikki nuoria reppureissaajia, lukuunottamatta yhtä vanhempa ranskalaista herraa, joten ilmapiiri oli hyvinkin leppoisa. Matkustajat olivat Saksasta, Norjasta, Iso-Britanniasta, Hollannista, Ranskasta sekä yksi Vietnamista. Turistimäärät aiheuttavat sen, että alueella on paljon laivoja, englanninkieliseltä tyyppinimeltään junk, jotka kiertelevät aluetta päivittäin, mikä taas osaltaan vaikuttaa veden ja ympäristön laatuun. Osa laivoista oli nimittäin aika romuja, mikäli jotain voi päätellä sankoista savupilvistä moottorin ollessa käynnissä. Sama selittänee osaltaan sen miksi poukama, jossa yövyimme ja meloimme oli suhteellisen likainen, sillä vedessä kellui öljyä, muovipusseja ja muuta roskaa. Vesi oli kuitenkin pääosin houkuttelevan turkoosia, joskaan ei kovin kirkasta. Tuskin vesi liian likaista olisi ollut, mutta emme menneet silti uimaan, sillä mielessämme kävi myös ajatus, että minneköhän laivat jätevetensä vievät/laskevat..

Voimme kuitenkin suositella tätä Unesconkin suojelemaa paikkaa, sillä saaria on paljon, eikä tällaista kovin monessa paikassa ole mahdollisuus nähdä, mutta kannattaa tarkistaa säätiedotukset ennen reissulle lähtöä. Selkeä taivas tarjoaa paremmat näkymät, mukavemmat hetket kannen aurinkotuoleissa sekä auringonnousun ja -laskun, joista meille näyttäytyi vain jälkimmäinen. Kannattaa muistaa myös,
että vaikka on lämmintä, pilvistä ja vaikka merellä yleensä vielä tuuli vähän viilentää, kannattaa silti laittaa aurinkorasvaa. Luulisi, että (taas punertava) ihminen oppisi joskus etteivät pilvet suojaa UV-säteilyltä.

Halong Bay -reissun aikana vietnamilainen tyttö myös valoitti Facebookin toimimattomuuden saloja.
Facebookissa on julkaistu Vietnamin hallituksen vastaisia ajatuksia, joten hallitus on estänyt sen käytön pelätessään kapinaa. Jos on oma kone mukana ja haluaa välttämättä päästä FaBoon, on olemassa kuitenkin useita kiertoteitä eston ohi, joista norjalainen heppu meille kertoili. Eräs suhteellisen helppo on käyttää Vietnamin ulkopuolella olevaa DNS-palvelinta, jolloin siellä estetyt osoitteet toimivat jälleen. Google on eräs tällaisen palvelun tarjoaja ja ohjeet sen käyttämiseen löytyy helposti googlettamalla.

Puolivälissä pohjoiseen

Ravintoloita, vaatturiliikkeitä, skootterivuokraamoita, idyllinen vanhakaupunki, historiaa, kapeita kujia ja rauhallista, leppoisaa tunnelmaa. Sellainen on Hoi An.

Saavuimme Hoi Aniin ennen aamuseitsemää ja lähdimme kävelemään kohti etelää ennalta varattua majapaikkaa etsimään. Muutamista ruokakojuista tuprutteli herkullisia tuoksuja ja katukoiria juoksi silloin tällöin kujia pitkin. Satunnaisia skootterikuskeja ajeli ohitse, mutta muutoin kaupungista oli täydellisen rauhallista. Aurinko oli vasta nousemassa, joten oli onneksi suhteellisen viileää. Suuntasimme vanhasta kaupungista sillan yli kohti etelää, koska Google mapsin mukaan siellä majapaikka sijaitsee. Järkevinä matkaajina emme kuitenkaan olleet ottaneet majapaikan nimeä ylös (...), mutta osoite onneksi löytyi. Aikamme etsittyämme eräs nainen kävi viittelöimään siihen malliin, että halusi tarjota apua. Vissiin rinkat selässä aamuseitsemältä ympyrää harhaillessa näytettiin jokseenkin eksyneiltä. Osoite oli ylhäällä puhelimessa, mutta nainen ei osannut lukea, joten yritimme täydellisen sujuvalla vietnaminlausunnallamme kommunikoida majapaikan osoitteen. Vissiin mummo ymmärsikin, koska viittelöi kovasti siihen suuntaan mistä oltiin juuri tultu. Hetken kävelyn jälkeen eräs mies halusi kovasti myös päästä auttelemaan ja osoitteli meitä myös tulosuuntaamme. Jokaiseen kysymykseen vaan oli vastauksena "yes yes", joten auttamisinnokkuudesta huolimatta herrasta ei kovasti ollut apua. Vanhan kaupungin sillalle päästyä eräs nuorempi mies pysäytti skootterinsa meidän kohdalla ja rupesi myös
tutkimaan osoitetta. Kävi ilmi, että majapaikka oli lopulta noin 50 metriä siitä paikasta, missä olimme noin tuntia aiemmin hypänneet ulos bussista. Kiitos Google maps <3 Mutta tottakai reilun kolmen kilometrin lenkki 15 kiloa ylimääräispainoa mukana näin aamutuimaan aina piristää mieltä.

Vajaan 80.000 asukkaan Hoi Anissa on ihanaa vanhanajan tunnelmaa. Hoi An oli 1400-1800-luvulla Keski-Vietnamin tärkein kansainvälisen kaupan satama ja kaupungin arkkitehtuurissa on nähtävissä vaikutuksia Kiinasta ja Japanista kuin myös eurooppalaisista kulttuureista. Hoi Anin autoilta suljettu vanhakaupunki on päässyt Unescon maailmanperintölistalle hyvin säilyneiden vanhojen rakennustensa ansiosta. Polkupyörä on täällä oikein oiva kulkupeli. Vanhaa kaupunkia värittää toinen toistaan kapeammat kujat, lukuisat ravintolat sekä vaatetusliikkeet, joita on kaupungissa kymmenittäin. Mittatilausvaatteiden teettäminen on halpaa ja vaatteet saa mukaansa yleensä jo seuraavana päivänä. Vaatteita voi teettää joko liikkeissä myytävien vaatteiden mallien tai mukanaan tuomansa kuvan mukaan. Myös kenkien teettäminen onnistuu.

Hoi An on suosittu matkailijoiden keskuudessa, mikä näkyy myös katumyyjien määrässä. Aamuisin ja iltapäivällä sai kuitenkin vanhassa kaupungissakin liikkua suhteellisen rauhassa, eikä iltaisinkaan ihmisiä tungokseen asti onneksi ollut, koska kausi ei ole enää kuumimmillaan. Iltaisin, pimeän tultua, kujien varsiin syttyi valot satoihin erivärisiin paperivalaisimiin ja aukioilla oli usein erilaisia musiikkiesityksiä. Ensimmäisenä iltana menimme syömään vanhan kaupungin eteläpuolelle pieneen ravintolaan. Tarjoilija puheli kovin tuttavallisesti ja kyseli onko majapaikkamme mieluisa. vastailtiin kohteliaasti ja lopulta tarjoilija kysyi, että eikö tunnisteta häntä. No eipä tunnistettu. Sattui olemaan samainen kaveri joka
aamusella oli tullut skootterilla vastaan ja neuvonnut meidät perille.

Hoi Anin yksi kuvatuimmista nähtävyyksistä Thu Bon joen ja sen lukuisten veneiden ohella lienee 1500-luvulta peräisin oleva pieni japanilaisvaikutteinen katettu silta. Silta johtaa vanhasta kaupungista vilkasta kauppakatua pitkin uudenaikaisempaan Hoi Aniin. Vanhassa kaupungissa on joen ja sillan lisäksi useita temppeleitä ja markkinat, jotka ovat tutustumisen arvoisia. Vanhan kaupungin ulkopuolella Hoi An on aivan "tavallinen" kaupunki. Teiden varsia reunustaa hotellit, ravintolat ja kuppilat, skootterivuokraamot sekä kaupat. Ruoka vanhan kaupungin ulkopuolella oli huomattavasti edullisempaa ja autenttisempaa. Vanhan kaupungin puolelta taisi kuitenkin löytyä halvin olut: iso lasillinen maksoi 3000 dongia eli noin 10 senttiä.

Hieman Hoi Anin ulkopuolella on suosittu Cua Dai -ranta, joka jatkuu lähes kolmekymmentä kilometriä pohjoiseen aina Danangiin asti. Noin 35 kilometiä Hoi Anista lounaaseen on toinen Unescon suojelukohde, Cham-kulttuurin temppelirauniot My Sonissa. Näissä emme kuitenkaan itse käyneet. Kaiken kaikkiaan Hoi An oli erittäin mieluisa käyntikohde, jota voi mielellään suositella muillekin. Huhtikuun alku oli myös ainakin omasta mielestä otollinen aika vierailulle, koska päivisinkään ei ollut polttavan kuuma ja toisaalta turisteja oli myös vähemmän liikenteessä.

Ps. Facebookin ihmeellinen maailma on täällä Vietnamissa kiellettyä aluetta, joten mikäli joku on yrittänyt sitä kautta tavoitella, vastailemme sitten joskus ensi viikolla Laosin puolella.

Vihdoinkin inhimillinen lämpötila

Bussimatka seuraavaan kohteeseemme sujui mutkattomasti tietä lukuunottamatta. Yöbussit alkavat tuntumaan jo ihan hyviltä ratkaisulta, vaikka bussien sängyt onkin mitoitettu aasialaisen ruumiinrakenteen mukaan. Jos pituutta olisi siunaantunut yli 190cm, säälimään joutuisi, sillä polvet suussa ei ole mukava nukkua. Ja asentoahan ei ihan hirveästi pysty myöskään vaihtamaan, koska sängyt ovat kapeita ja muotoilu muistuttaa aurinkotuolia. Mukavuustasoa ei myöskään nosta teiden mutkat ja paikallisten ajotavat, sillä varsinkin yläsängyille liikkeet tuntuvat pienenä vierimisenä. Onneksi sänkyjä reunustaa kuitenkin kaiteet, ettei kaikki ole käytävillä kasassa.

Pätkissä nukutun yön jälkeen herätys aamulla olisi kyllä voinut olla mukavempi kuin jonkun paikallisen matkatoimistosedän huuto, joka suomennettuna kankeasta englannista kuuluu jotenkin näin: "Nyt kaikki hereille ja ulos vähän äkkiä. Tavaranne on kadulla ja jos ette poistu bussista joku vie ne ja sitten te vasta pulassa olettekin!". Toki on mukavaa, että meistä ja tavaroista huolehditaan johonkin pisteeseen saakka, mutta sen huudon olisi kyllä voinut jättää pois.

Nha Trangissa oli mukavaa poistua bussista. Taivas oli pilvinen ja mereltä päin tuuli, jotka yhdessä saivat aikaan siedettävän vain vähän yli 20 asteisen ilman. Sama pysyi lähes koko vierailumme ajan vaikka saimme kyllä nauttia niin vesisateesta kuin auringostakin. Sääolosuhteet olivat kuitenkin ensimmäistä kertaa reissullamme sellaiset, että koko päivän saattoi viettää pitkähihaisessa paidassa, mikä oli mukavaa vaihteluaa sekin.

Nha Trang on yksi Vietnamin suosituimmista rantakohteista, eikä ihme, sillä ranta oli todellakin pitkä ja siistinoloinen. Rannan tuntumassa oli ravintoloita ja rantapätkiä, jotka kuuluivat isoille hotelleille. Majoituspaikkoja onkin kaupungissa riittävästi tarjolla, sillä hotelleja on todellakin vierivieressä. Nähtävissä oli pieniä ja suuria hotelleja ja rakenteilla oli vielä suurempia ja vaikuttavampia rakennuksia. Kuvaa otettaessa rannalta kaupunkiin päin sai helposti mahtumaan viisikin hotellia samaan kuvaan. Tästä voidaan päätellä, että kaupungissa vierailee kiitettävä määrä ihmisiä, joista valtaosa on ilmeisesti venäläisiä, koska tauluissa ja ruokalistoissa oli nähtävissä kyrillisiä kirjaimia. Onneksi nyt kuitenkin oli
sesonki jo ohi ja rannalla sai kävellä käytännössä kaikessa rauhassa ja rantatuolit odottivat tyhjänä seuraavaa kautta tai auringonpaistetta. Merikään ei houkutellut uimaan, koska vilvoittava - välillä jopa kylmä - tuuli ajoi rantaan reiluja vaahtoavia aaltoja, jotka olisivat uimarin huuhtoneet mukanaan merelle. Rannan vieressä olevassa puistossa oli mukava viettää aikaa ja seurailla aaltojen murtuvan rantaan ja pärskeiden kohoavan valkoisena parin metrin korkeuteen. Pientä huolta aiheutti kyllä palmuissa tuulen mukana heiluvat kookospähkinät, sillä osa puiston penkeistä oli sopivasti
sijoitettu Newtonin älynväläyksen kaltaisen kokemuksen uusimiseen.

Nha Trangissa pöperöt olivat halpoja ja maukkaita. Vaikka paikka onkin matkailijoiden suosiossa, ei se näkynyt hinnoissa. Tosin sesongin aikana hinnat saattavat olla eri luokkaa. Oluen ystäviä (nyt Mika tarkkana!) miellyttää varmasti ison (640 ml) pullon hinta, joka halvimmillaan oli ravintolassa 22.000 VND eli vajaa 75 senttiä.

Majoituksemme osalta Nha Trang osasi yllättää enimmäkseen positiivisesti. Varauduimme yöpymään hostellissa, mutta taso oli lähempänä hotellia. Huone oli iso, valoisa ja siisti eikä sijaintikaan ollut hullumpi. Huoneessa olevissa ohjeissa luki, että samassa huoneessa yöpyvällä pariskunnalla tulee olla mukana vihkitodistus, mutta eipä sen perään kukaan kysellyt. Pieni miinus on kuitenkin annettava
viereisen rakennuksen reppureissaaja ravintolasta, josta kuului meteliä aina aamuyön tunneille saakka. Välillä taisi äänistä päätellen hajoilla huonekaluja ja ihmiset kaatuilla pitkin pihaa. Korvatulpat olisi
tämän tilanteen kyllä pelastaneet, mutta tuli nukkumatti kylään näinkin - pilkun jälkeen tosin. Meitä tuntuu seuraavan tällä hetkellä huonesyndrooma, sillä majoitumme kolmatta kertaa putkeen huoneessa 201.

Matkamme jatkuu kohti pohjoista ja seuraava pysäkkimme on Hoi An. Mielenkiintoista on se, että olemme bussilipun mukaan muuttuneet filippiiniläisiksi. Yö vietetään siis taas yöbussissa ja sitä seuraava päivä todennäköisesti pitkillä päiväunilla.

Saigon = Ho Chi Minh City

Saigonista majapaikka löytyi alue ykköseltä (district 1) miellyttävän oloisesta perheyrityksestä. Heti hostellille saapuessa oli henkilökuntaa hääräämässä ympärillä mielin määrin ja pöytään iskettiin karttoja ja esitteitä ja tuotiin tuorepuristettua mehua. Huonekin osoittautui siistiksi ja mukavaksi ja mikä parasta, sijainti oli keskeinen.

Saigonissa silmiinpistävintä on skoottereiden ja mopojen suunnaton määrä. Vaikka Thaimaan puolellakin skoottereita on runsaasti, täällä ne nousevat aivan uusiin lukemiin. Toisaalta suurkaupungissa skootterit ovat varmasti varsin näppäriä kulkupelejä, koska niillä pääsee sujahtelemaan pienistä koloista eikä parkkeerauskaan aiheuta liiemmin päänvaivaa. Suojatiet ja liikennevalot osoittautuivat melko muodollisiksi, koska punainen valohan ei luonnollisesti tarkoita sitä etteikö saisi mennä eikä vihreä valo liioin tarkoita, etteikö skootterit hurauttelisi jatkuvasti ohi. Liikenteen sekaan on vain uskallettava mennä mikäli mielii poistua omalta korttelialueeltaan. Vilskeeseen kuitenkin tottuu suhteellisen pian ja kuten muuallakin Aasiassa, täälläkin liikenne on kaikesta hämmentävyydestään huolimatta kuitenkin joustavaa.

Saigonissa sää ei oikein suosinut ja vettä tuli enemmän tai vähemmän joka päivä. Kiertelimme kaupunkia jalkaisin, mutta missään varsinaisissa nähtävyyksissä emme oikeastaan käyneet. Jälkeenpäin ajateltuna sotamuseon väliin jättäminen kyllä hieman kaivertelee, mutta toisaalta kolme päivää on väistämättä liian lyhyt aika tämän kokoisen kaupungin tutkimiseen. Kiertelimme jokirannan kortteleita ja seurasimme paikallisten riisin pakkausta sekä lautapelien peluuta. Paikallisessa puistossa aiheutimme kenties hieman pahennusta, koska eihän sitä saattanut heti tajuta, että puiston reunaan oli merkitty kulkusuunta. Kuljeskelimme vain ympäriinsä ihastelemassa lohikäärmeiden muotoon leikattuja pensaita. L.M. Uskin kannattaa tästä kaupungista pysyä kyllä kaukana, sillä siimahäntiä on näkynyt runsaasti enemmän kuin Nykin metrotunneleissa niin kaduilla, puistoissa kuin myös ravintoloissa.

Useammassa paikassa kerrottiin, että vietnamilaiset eivät olisi kovin ystävällisiä matkailijoita kohtaan. Maan historian huomioon ottaen ei tietysti olisi mikään suunnaton ihme etteivät länsimaalaiset olisi niitä mieluisimpia asiakkaita. Saigonissa kuitenkin saimme kaikissa paikoissa ystävällistä palvelua, eikä muutenkaan tuntunut vihamielisiä katseita selässä. Kaupustelijoita täällä on oikeastaan ihan yhtä lailla kuin länsinaapurissakin, mutta täällä yleensä uskotaan kun sanotaan ei kiitos, eikä jäädä vartiksi hyppelemään kintereillä. Ruoka ei näin muutaman päivän perusteella vaikuta yhtä tuliselta kuin Thaimaan puolella, mutta yhtä maukkaalta kuitenkin. Puikoilla syöminen aiheuttaa vielä toisinaan käsikramppeja ja paikallisilla tuntuu riittävän hupia sitä katsellessa. Riisin tilaaminen myös tuntuu edelleen toisinaan unohtuvan, koska ellei riisistä mainita ruokalajin kohdalla, pitää se tilata erikseen.
Luulisi sen jo pikkuhiljaa kuitenkin painuvan mieleen, kun on muutaman kerran joutunut syömään pelkkää kastiketta. Antille tiedoksi, että mangosteenia ei ole vielä tullut vastaan, vaikka ollaan yritetty katsella. Liekö kausi ohi..? 

Saigonista matka jatkuu rannikkoa pitkin kohti pohjoista, lopullisena määränpäänä Hanoi. Seuraavaksi
kuitenkin vuorossa Nha Trang. Matkaa sinne Saigonista kertyy noin 445 km ja matka-ajaksi on ilmoitettu 11 tuntia.